Mulla on tässä oikeastaan vähän kiire – Elämän lyhyydestä – I’m in a Bit of a Rush – On the Shortness of Life

 English version below

Tapaat tutun ihmisen pitkästä aikaa ja aurinkoinen hymy nousee kasvoillesi.
– No mutta hei! Mitä sulle kuuluu?

Vaistomaisesti odotat yhtä ihastunutta kohtaamista,
ja usein se sitä onkin – ainakin hetken.

Vaihdetaan muutama sana, todetaan ettei olla nähty vähään aikaan,
ja yritetään paikantaa milloin viimeksi. Sitten se tulee.

Kotiin tässä menossa.
Perhe odottaa autossa.
Palaveri alkoi minuutti sitten.

Elämää ehdittävänä aina johonkin.

Tai koetat soittaa ystävälle, joka sitten lopulta vastaa viestillä,
koska ei ehdi puhua.
Palataan paremmalla ajalla.

Kuva: Pexels, senanur ulusoy

Kuinka monta kertaa kiire on tullut väliin?
Eikä siinä mitään – kiire pitää projektit kasassa.

Silti jää kysymys: mitä me oikeastaan menetämme,
kun kiireestä tulee oletusarvo?

Kiire ei ole vain ajan puutetta.
Se on tapa olla kohtaamatta.

    

Kuva: Scot D. Clary, Linkedin.

Martin Heidegger kirjoitti, että ihminen ei ole ensisijaisesti kiireinen olento,
vaan sellainen, joka voi halutessaan pysähtyä olemaan.
Kun elämä täyttyy jatkuvasta tekemisestä ja hoidettavista asioista,
myös kohtaaminen alkaa helposti muuttua suoritukseksi.

Byung-Chul Han puolestaan puhuu “suoritusyhteiskunnasta”,
jossa ihminen on sisäisesti kiihtynyt – itse itseään kiirehtivä.
Uupumus ei synny vain liiallisesta työstä,
vaan kyvyttömyydestä pysähtyä ja sietää tyhjyyttä.

Oman maestroni, Lauri Rauhalan, mukaan ihminen on aina
tilanteessa elävä kokonaisuus – ei erillinen toimija ajassa,
vaan kehon, mielen ja elämäntilanteen yhteys.
Kiire ei ole vain tekemistä, vaan koko olemisen
ja olemisen ymmärtämisen tapa.

Kiireettömyyden rakastajan on helppoa ostaa tämä holistinen
tapa katsella ja kokea elämää. 💚

Kohtaaminen ei ole merkintä kalenterissa,
vaan tapa olla toinen ihminen toiselle. 💚

Mieli, joka on kiireinen,
ei koskaan näe selvästi. 

Syrjäytyminen ei synny vain siitä, että joku jää ulkopuolelle, 
vaan siitä, ettei kohtaamista enää tapahdu.

Ilman kohtaamista ihminen alkaa hiljalleen kadota näkyvistä.
Ei siksi, ettei häntä olisi, vaan siksi, ettei häntä enää nähdä.

Minä rakastan erityisesti hitaita aamuja.
Aikoja, jolloin ei ole yhtäänminkäänlaisiawhatsoever-pakkoja.
Tai kultaisia hetkiä kesämeren rannalla.
Tulisi jo kesä! 

Kuva: AK 2023.

Koen, että joutilaat hetket ovat luovuuden elinehto.
Paikkoja "hengitellä".
Ne herättelevät runoaihioita ja joskus niistä syntyy se ajatus,
joka ei kiireessä olisi tullut edes mieleen.

Seneca kirjoitti, ettei ongelma ole kiire,
vaan tapa, jolla käytämme aikaa.
De Brevitate Vitae, Elämän lyhyydestä,
muistuttaa juuri tästä: aika ei lopu kesken,
mutta se voi valua ohitsemme huomaamatta.

Kiitos, että luit blogini.
Pidetään huolta toisistamme. 💚

You meet a familiar person after a long time, and a sunny smile rises to your face.
– Well hey! How are you doing?

Instinctively, you expect a delighted encounter,
and often it is just that – at least for a moment.

A few words are exchanged, it’s noted that it’s been a while,
and you try to place when you last met. Then it comes.

I’m on my way home.
My family is waiting in the car.
My meeting started a minute ago.

Life, always needing to get somewhere.

Or you try to call a friend, who eventually replies with a message,
because they don’t have time to talk.
We’ll get back to this at a better time.

How many times has hurry gotten in the way?
And there’s nothing wrong with that – hurry keeps projects together.

Still, the question remains: what do we actually lose
when hurry becomes the default?

Hurry is not only a lack of time.
It is a way of not encountering.

Martin Heidegger wrote that a human being is not primarily a busy creature,
but one who can, if they wish, pause to be.
When life fills with constant doing and things to take care of,
encountering easily begins to turn into a performance.

Byung-Chul Han, in turn, speaks of an “achievement society,”
where a person is internally accelerated – rushing themselves.
Exhaustion does not arise only from excessive work,
but from the inability to stop and to tolerate emptiness.

My own maestro, Lauri Rauhala, holds that a human being is always
a whole living within a situation – not a separate actor in time,
but a unity of body, mind, and life situation.
Hurry is not only doing, but an entire way of being
and of understanding being.

For a lover of unhurriedness, it is easy to embrace this holistic
way of looking at and experiencing life. 💚

An encounter is not an entry in a calendar,
but a way of being another human being to another. 💚

A mind that is busy
never sees clearly.

Social exclusion does not arise only from someone being left outside,
but from the fact that encounters no longer happen.

Without encounter, a person slowly begins to disappear from sight.
Not because they are not there, but because they are no longer seen.

I especially love slow mornings.
Times when there are absolutely no obligations whatsoever.
Or golden moments by the summer sea.
Let summer come already!

I feel that idle moments are a lifeline for creativity.
Places to “breathe.”
They awaken seeds of poems, and sometimes from them arises the thought
that would not have even come to mind in a hurry.

Seneca wrote that the problem is not hurry,
but the way we use time.
De Brevitate Vitae, On the Shortness of Life,
reminds us of exactly this: time does not run out,
but it can slip past us unnoticed.

Thank you for reading my blog.
Let’s take care of one another. 💚