Nuorten syrjäytymisestä − Social Exclusion Among Youth

In English below.

Suomessa on arvioiden mukaan 50 000–70 000 nuorta, jotka ovat syrjäytymisvaarassa. He eivät useinkaan näy tilastoissa tai palvelujärjestelmissä, eivätkä välttämättä koe itseään syrjäytyneiksi – he vain vetäytyvät yhteiskunnasta hiljaisesti, elämänmuotona. Osa heistä uupuu suorituspaineiden alla.

Tutkimuksessani tarkastelen tätä vetäytymistä nuorten näkökulmasta: mitä merkitsee, kun yhteys ympäröivään maailmaan katkeaa ja komeroitumisen kaltaiset ilmiöt yleistyvät nopeasti muuttuvassa yhteiskunnassa, erityisesti pandemian jälkeen.

Sosiaalinen syrjäytyminen ei ole vain henkilökohtainen tragedia, vaan myös yhteiskunnallinen huolenaihe. Se on monimutkainen prosessi, joka usein jää tunnistamatta. Nuoret voivat käyttää vetäytymistä selviytymiskeinona sen sijaan, että he määrittelisivät itsensä syrjäytyneiksi. Hikikomori-ilmiö – kotiin vetäytyminen ja sosiaalisten kontaktien välttely – on yksi ilmentymä tästä.

Photo by Jr Korpa on Unsplash.

Väitöskirjani koostuu kolmesta kvalitatiivisesta osa-tutkimuksesta. Ensimmäinen osa on systemaattinen kirjallisuuskatsaus nuorten syrjäytymisen kokemuksista. Sen tulokset vahvistavat aiempaa tutkimusta: pitkäaikainen syrjäytyminen lisää merkittävästi mielenterveysongelmien riskiä. Toinen ja kolmas osa-tutkimus koostuu 18–29-vuotiaiden nuorten haastatteluista heidän kokemustensa ja tukitarpeidensa ymmärtämiseksi.

Keskeisiä havaintoja kirjallisuuskatsauksesta:

• Nuoret toivovat, että heidät tunnistetaan yksilöinä ja että he saavat sensitiivistä tukea perheeltä, vertaisilta ja palveluasiantuntijoilta.
• Sateenkaarevat nuoret raportoivat usein jäävänsä ilman tukea sekä perheeltä että palveluasiantuntijoilta. 
• Vaikeuksistaan huolimatta nuoret suhtautuvat tulevaisuuteen itsemyötätuntoisesti ja hyväksyvästi.
• Selviytymisstrategiat heijastavat tietoista pyrkimystä ohjata omaa elämänkulkua: suunnanmuuttamista, opiskeluun panostamista ja koetun syrjäytymisen haastamista.

Olen kiitollinen Jenny ja Antti Wihurin rahastolle vuoden apurahasta tämän tutkimuksen tukemiseksi. Apuraha tarjoaa mielenrauhan ja mahdollisuuden keskittyä tutkimukseen täysipainoisesti.

Kiitos, että luit blogini. 
Pidetään huolta toisistamme. 💚

 

In Finland, an estimated 50,000 to 70,000 young people are at risk of social exclusion. Many remain invisible in statistics and service systems, and do not perceive themselves as excluded. Instead, withdrawal from society can become a way of life, sometimes accompanied by struggles with performance pressures. 

My research explores these experiences through the perspectives of young people: What does it mean to feel disconnected from the surrounding world, and how do phenomena such as hikikomori become more common in a rapidly changing society, especially after the pandemic?

Social exclusion is not only a personal tragedy but also a societal concern. It is a complex process that often goes unrecognized, and those affected may adopt withdrawal as a coping mechanism rather than labeling themselves as excluded. For instance, hikikomori – where young people retreat into their homes and avoid social interactions – is one manifestation of this phenomenon.

My doctoral dissertation consists of three qualitative sub-studies. The first is a systematic literature review on young people’s experiences of social exclusion. Its findings confirm previous research: prolonged social exclusion significantly increases the risk of mental health problems. The second and third sub-studies involve interviews with young adults aged 18 to 29 to understand their experiences and support needs.

The literature review highlights key insights:

• Young people wish to be recognized as individuals and supported sensitively by family, peers, and service professionals.
• LGBTQ+ youth often report lacking support from both families and service professionals.
• Despite challenges, young people approach the future with self-compassion and acceptance.
• Coping strategies reflect a conscious effort to guide their life course through deliberate changes, investment in studies, and challenging experiences of social exclusion.

I am grateful to the Jenny and Antti Wihuri Foundation for awarding a one-year grant to support this research. This funding provides essential focus and peace of mind, allowing me to dedicate myself fully to my work.

Thank you for reading my blog.
Let’s continue to take care of each other. 💚

This English version was created with help from ChatGPT-3.5.