Orgidea – hitunen jumalallista – Orchid – a touch of the divine

In English below.

Arvoisa lukija, olet sydämellisesti tervetullut seuraamaan blogiani, jossa käsittelen
syrjäytymistä eri muodoissaan: yksinäisyyttä, toiseutta, yhteiskunnan ulkopuolelle
jäämistä tai jättäytymistä.

Kirjoitan kuudennessa postauksessani itselleni tärkeästä runouden ja taiteen
toiseudesta, ylivoimaisuudesta ja ylivertaisuudesta, subjektiivisen kokemuksen
ylittämisestä, jota voidaan myös tieteenfilosofisia menetelmiä käyttäen
fenomenologisesti – siis turvallisestikin 😉 – lähestyä.

Tämä blogitekstini sai alkunsa tämänaamuisesta ajatelmastani:

Orkidea ei kaipaa siipiä, eikä tuuli pohdi kulkuaan, mutta ihminen on ikuisesti
halujensa orja ja kysymystensä vanki.

Miten olla, miten elää?
Tuleeko minusta joskus onnellinen?

Ihmisen peruskysymykset, kun hän pohtii olemassaoloaan, liittyvät merkityksiin
ja kaiken tarkoitukseen, identiteettiin, kuolemaan, hyvän ja pahan kamppailuun.
Ne liittyvät hyvin usein onnen kokemukseen ja kärsimyksen tarkasteluun,
uskontoon, uskomuksiin, tietoon ja totuuteen.

Mitä tapahtuu kuoleman jälkeen?
Onko mitään jumalaa?

.. ja jos löytyvi, minkähän moinen? kysyy Eino Leino (1896) runossaan Filosofeeraava
Ylioppilas. Hän itsekö ohjaa maailmaa, vai tehnee sen joku toinen?

Runoilijan vakava tehtävä on osata kysyä.
Runoilijan vakava tehtävä on luoda uusia maailmoja ja vangita monimutkaisia tunteita.
Runoilijan vakava tehtävä on herättää mielikuvia ja tarjota lohtua, ymmärrystä lukijoilleen. 

Edith Södergranista (1892–1923) on sanottu, että hänen puheensa eivät
noudattaneet meidän puheitamme (SKS, 2024). Runoilija kokee hallitsevansa ääretöntä,
hänellä on kaikki valta. Minä muutan käärmeet enkeleiksi, kirjoittaa Södergran 1918
Orfeus-runossaan. Minulle on kaikki luvallista. (SKS, 2024.)

Miksipä ei?

Södergranin aikalaisrunoilijoita yhdisti sitoutumisenhalu vaikeiden tunteiden 
kohtaamiseen. He etsivät uusia tapoja ilmaista modernin elämän
monimutkaisuutta. Laajassa mielessä he näkivät ja tarjosivat vaihtoehtoisia
kokemisen muotoja muuttuvassa maailmassa. Ojentautuminen itseriittoisuuteen
viitoitti myös tietä itsemyötätuntoon. Tässä mielessä runous on rakentanut siltaa
mahdollisen ja mahdottoman välillä, ja rakentaa yhä.

Kiitos, kun jaksoit lukea tänne asti. 

Kaikkivoipaisuuden kokemusta on mielenkiintoista tarkastella fenomenologiselta
kannalta. a) Ihmisen kokemus on aina tosi. Epätavallisia ja syvähenkisiä
merkityskokemuksia, kuten pyhyyttä, kauneutta, taivaskokemuksia tai kosmista
yhteyttä ei voida asettaa kyseenalaisiksi. b) Ihmisen reaalitajunnan kokemuksen
laaja skaala on yleisesti todettu asia. Tässä mielessä c) ihmisessä on aina hitunen
jumalallista. (Rauhala, 2009, s. 84–86.) 

Ja d) olipa ihminen millaisessa tahansa esteettisen tunnelmoinnin tilassa,
hän tajunnallisena ja kokevana oivaltaa, että kokemus on hänessä ja vain hänelle.
(Rauhala, 2009, s. 91). Rohkeaa ja ihastuttavaa, vaan ei siis tavatonta ole väittää: 

Minä maalaan kuin Jumala. 
– Ellen Thesleff

Voit kuunnella postauksen lopussa säveltäjä Juha Lehmuksen kauniin sävellyksen
muutama päivä sitten kääntämääni Edith Södergranin runoon 'Maa jota ei ole'. 
Runo on julkaistu postuumisti 1925. 

Kiitos blogini lukemisesta.
Kiitos ajastasi – pidetään toisistamme huolta. 💚

 

Dear reader, you are warmly welcome to follow my blog, where I discuss
marginalization in its various forms: loneliness, otherness, being
or choosing to be outside of society.

In my sixth post, I write about the otherness of poetry and art, their superiority
and transcendence, and the overcoming of subjective experience, which can also
be approached phenomenologically using methods from the philosophy of
science – safely, of course 😉.

This blog post was inspired by my reflection this morning:

An orchid does not yearn for wings, nor does the wind ponder its course,
but a man is forever a thrall to his desires and a captive to his questions.

How to be, how to live?
Will I ever be happy?

The fundamental questions of human existence relate to meanings and the
 purpose of everything, identity, death, and the struggle between good and evil.
They often relate to the experience of happiness and the examination of suffering,
religion, beliefs, knowledge, and truth.

What happens after death?
Is there any god?

... and if there is one, what might it be like? asks Eino Leino (1896) in his poem
"The Philosophizing Student." Does he himself govern the world, or does
someone else do it?

 

The poet's serious task is to know how to ask questions.
The poet's serious task is to create new worlds and capture complex emotions.
The poet's serious task is to evoke images and offer comfort
and understanding to their readers.

It has been said about Edith Södergran (1892–1923) that her words did not conform
to our speech (SKS, 2024). The poet feels they command the infinite, they hold
all power. "I transform serpents into angels," writes Södergran in her 1918 poem
"Orpheus." "For me, everything is permissible." (SKS, 2024.)

Why not?

Södergran's contemporaneous poets shared a commitment to confronting difficult
emotions. They sought new ways to express the complexities of modern life.
In a broad sense, they saw and offered alternative forms of experience in a changing
world. This striving towards self-sufficiency also paved the way for self-compassion.
In this sense, poetry has built a bridge between the possible and the impossible,
and continues to do so.

Thank you for reading this far. 💚

It is interesting to examine the experience of omnipotence from a phenomenological
perspective. a) A person's experience is always true. Unusual and deeply meaningful
experiences, such as holiness, beauty, heavenly experiences, or cosmic connection,
cannot be questioned. b) The broad range of human real-consciousness experiences
is a generally acknowledged fact. In this sense, c) there is always a trace of the divine
in a person. (Rauhala, 2009, pp. 84–86.)

And d) whatever state of aesthetic musing a person may be in, they, as a conscious
and experiencing being, realize that the experience is within them and for them alone.
(Rauhala, 2009, p. 91). It is bold and delightful, but not unusual, to claim:

I paint like God.
– Ellen Thesleff

At the end of this post, you can listen to composer Juha Lehmus's beautiful composition
set to the Edith Södergran poem 'The Land That Is Not,' which I translated few days ago.
The poem was published posthumously in 1925.

Thank you for reading my blog.
Thank you for your time – let's take care of each other. 💚

You can read the English version of "The Land That Is Not" here (translator unknown).

SOURCES

Rauhala, L. (2009). Henkinen ihminen. Gaudeamus.
SKS. (2024). Edith Södergran. Kansallisbiografia. https://kansallisbiografia.fi/kansallisbiografia/henkilo/4814 
(Viitattu 18.5.2024).

In the English version of this blog, ChatGPT (version GPT-4.0) has been utilized.