Syrjäytyminen – ja siitä puhuminen
Suomen
"syrjäytyminen" on vahva ja latautunut termi, joka viittaa yksilön
epäonnistumiseen ja ulkopuolelle jäämiseen. Sen sijaan ruotsin
"marginalisering" ja "utanförskap", englannin "social
exclusion" ja "at-risk youth", kuten myös ranskan
"exclusion sociale" ja "marginalisation", luovat
neutraalimpia ja vähemmän leimaavia käsityksiä syrjäytymisestä. Vähemmän
leimaavia ovat myös saksalaiset "soziale Ausgrenzung" tai "Marginalisierung".
Nämä kielet korostavat yhteiskunnallista ilmiötä, johon voidaan vaikuttaa, ja
ne luovat tilaa toivolle ja muutokselle. Näiden sanojen etymologia ei siis
kuvaa syrjäytymistä peruuttamattomana tilana, vaan prosessina, johon voidaan puuttua.
Mutta Suomessa
Suomen kielessä ”syrjäytyminen” on raskas ja latautunut sana. Kun puhumme
syrjäytyneestä nuoresta, se tuo eteemme ongelmia, joissa on kouluun
kiinnittymisen vaikeutta, työttömyyttä, yksinäisyyttä, näköalattomuutta,
mielenterveysongelmia ja komeroitumista. Taustalla näemme myös ylisukupolvisia
tekijöitä: vanhempien kouluttamattomuutta, köyhyyttä tai muita – ei nuoren aiheuttamia juurisyitä.
Sanat muovaavat
ajatteluamme
Suomen "syrjäytyminen" luo mielikuvan epäonnistumisesta. Eipä juuri
huonommin voisi mennä. Puheessa se lisää stigmaa ja häpeää. Ruotsissa
"utanförskap" ja englannissa "social exclusion" ovat
ilmaisultaan vähemmän pysyviä ja mielikuviltaan enemmän ehkäistävissä olevia
tiloja. Voisiko suomenkielessä etsiä uusiosanoja, jotka keskittyisivät toivon
ja muutoksen mahdollisuuksiin, tai joissa edes hippusen olisi nuorten
omaäänisyttä? Nuorten puheessa "hikikomori" on muovautunut
"hikkyksi" – voisiko syrjäytynyt olla vaikkapa "syrkky" tai
jotain muuta?
Riskiryhmät ja
syrjäytymisen kokemukset
Suomessa viranomaistahoilla on alettu käyttää termiä NEET (Not in Education,
Employment or Training) syrjäytymisriskissä olevista nuorista, mutta tämä ei kata syrjäytymistä nuoren kokemuksen kannalta. Nuori voi kokea itsensä syrjäytyneeksi, vaikka hän olisi koulussa
tai työelämässä. Vastaavasti, yhteiskunnan mittareilla syrjäytyneeksi katsottu
nuori ei välttämättä koe itseään syrjäytyneeksi. Riskiryhmiä on muitakin, kuten
koulussa arvosanojen tähden itsensä uuvuttavat nuoret, tai sateenkaarinuoret,
jotka kokevat syrjintää useilta tahoilta.
Sana voi olla tie
Sanojen ja käsitteiden valinta vaikuttaa siihen, kuinka suhtaudumme syrjäytymisen ilmiöön ja siihen, kuinka löydämme tilaa toivolle, muutokselle ja nuorten omaääniselle osallistumiselle yhteiskunnassa. Sanojen valinta määrittää myös tapamme olla yhteydessä toisiimme myötäeläen, välittäen ja kunnioittaen toistemme ainutlaatuisuutta. Sana voi olla tie, jolla löydämme toistemme luokse.
Kiitos blogini lukemisesta.
Pidetään huolta toisistamme. 💚
LÄHDE
Eskola, J., & Vehkasalo, V. (2025). Työn ja koulutuksen ulkopuolella olevat nuoret – tunnistaminen, tavoittaminen ja kuntouttaminen (Tarkastusraportti 1/2025). Valtiontalouden tarkastusvirasto. Helsingissä 24. tammikuuta 2025.
Kuvat
Moontashir Mandal on Unsplash.
Cabe Pierce on Unsplash.
Niinpä. Sanoille pakkaa joskus kertyä semanttista painolastia ja/tai yksipuolisia merkityksiä, vrt. neekeri, kaatumatauti, puhevamma, tarkkailuluokka, apukoulu...Näin usein silloin, kun on kyse ihmiseen tai hänen elinpiiriinsä liittyvistä asioista. Sittenpä pyritään etsimään uusi sana ilmaisemaan paremmin sanan ominaispainoa tai jopa kiertämään sen sisintä merkitystä.
VastaaPoistaMiksi näin?
No siksi, kun sanat aina ovat vain likiarvoja. Niin loistavasti kuvaa Tito Colliander tätä likiarvoisuutta kirjassaan Alku (mm. sivuilla 31-37): "Sanoja käytetään perin varmasti, mutta yhdelläkään niistä ei ole käypää, kertakaikkista merkitystä. Me puhumme aina toistemme ohi...
Sanat heijastavat meitä itseämme, mutta peilikuva, jonka vastaanottaja niissä kohtaa, on hänen, ei meidän. Niinpä me lähetämme sanamme matkaan pitkin varsin heikosti viitoitettuja, kapeita ja hankalakulkuisia polkuja läpi laajojen erämaiden. Kun ne saavuttavat päämääränsä, korvan,
silmän, ne ovat tyystin toisenlaisia kuin aloittaessaan vaelluksensa. Ja monet kulkevat harhaan, monet menehtyvät kesken . . ."
Minun korvassani sana "syrjäytynyt" saa värinsä puhujan äänenpainoista ja muista eleistään ja silmäni kautta sana värittyy asiayhteydestään. Käytän ja ajattelen tätä sanaa suurella myötätunnolla, sillä itsekin olen läpi elämäni täällä reunalla räpiköinyt. Sitä paitsi, on eri asia olla syrjäytynyt kuin syrjäytetty.
Ihan kelvollinen sana tämä "syrjäytynyt". Olen syrjäytynyt kuten vaikkapa tuossa pöydälläni oleva asiapaperi, jonka itse olen pannut syrjään odottamaan lukemista - tai jonka joku toinen on siirtänyt reunalle, syystä tai toisesta, mikä onkin sitten vallan toinen juttunsa. Makuasia.
Wanamo, lämmin kiitos blogini lukemisesta ja ajatuksia herättävästä kommentistasi. Olen täysin samaa mieltä siitä, että sanoilla on merkitystä juuri siinä kontekstissa, jossa niitä käytetään, ja siinä tavassa, millä ne lausutaan. Syrjäytynyt ja syrjäytetty ovat todellakin kaksi eri asiaa. Syrjäytynyt voi pitää sisällään myös itse valitun sivuun astumisen – eräänlaisen selviytymiskeinon. On tärkeää muistaa, että jokaisen tarina on ainutlaatuinen, ja sanat voivat avata tai sulkea ovia ymmärrykselle – sillä juuri siinä piilee voima ja tilaisuus nähdä toinen ihminen kokonaisena ja arvokkaana.
VastaaPoistaAunimarjut